Pieniä ystäviä

Lintu istui vaiteliaana pohtien maailman tuulia. Puu kutoi sen ympärille talon, mutta kylmyys hiipi sisään. "Täältä näkee kauas", puu puolusti lehdistä paljaita käsivarsiaan. Se toivoi, että lintu jäisi yli talven sen oksille istumaan. Sitten se ymmärsi linnun kohteliaan vaikenemisen: "Lintu näkee kauemmas lentäessään taivaalla. Minä olen kiinni maassa, enkä pääse tämän ylemmäksi." Linnun kynsi tarttui tiukemmin oksaan, se kiitti lepopaikasta. "Tuletko huomenna?"  Lintu epäröi. Se ei voinut tietää huomisesta.

On jo melkein talvi. Ystäväni kävi lounaalla, vielä muutama ruusunmarja odottaa. Ihme, että niitä vielä on, koska moni käy samalla pensaalla. Ne eivät taida olla ahneita, yhä riittää muillekin. Luulin, että kun parvi tulee, mitään ei jää jäljelle. Mutta on pihlajissakin yhä punaisia terttuja. Onko se luonnon opettamaa viisautta, että jos vedät kupusi täyteen nyt, olet tyhjin vatsoin seuraavan talven?

Orava viilettää pitkin nurmea, keikkuu välillä mieletöntä akrobatiaa ikkunan takaisissa puissa. Kurren vauhdissa kamera ei ehdi edes löytää sitä oksien seasta. Orava ja varikset nurmikolla löytävät jotain suuhunsa. En lakkaa ihmettelemästä, mitä pienet eläimet syövät, kun marjat loppuvat, hyönteisiä ei ole ja maa on lumen alla? Siis, että miten syötävää löytyy tarpeeksi, edes nyt, kun lunta ei vielä ole? Se yksi sittiäinen tänään, joka uhmasi luontoa kahdessa plusasteessa räpistelemällä, ei juhlapöytää kata. Mutta ällistytti kylläkin. Olisin ottanut siitäkin kuvan, jos olisin voinut.

Seisoin tänään hiljaisella kadulla nokka kohti taivaita. Ojentelin muka kameraa samaan suuntaan, jos joku sattuisi näkemään minut ikkunastaan. Niska oli naksahtaa. Tuijottelin variksia ja harakoita ja kuuntelin niiden raakuntaa. Yhtenä kesänä olin melko varma, että joku varis oli ottanut vaikutteita naapurilta tai sitten se oli adoptiokyyhky. Raakunta oli nimittäin puoliksi kujerrusta. Harmi, etten kuullut sitä hauskaa kruullrrutusta kuin muutaman kerran. Ehkä se saatiin pian ruotuun tai jotain vähemmän mukavaa.

Lintujen laulua muokkaa ilmeisesti yhtenä tekijänä ympäristö, mitkä äänet kuuluvat missäkin ympäristössä. Kaukana liikenteen melusta laulu on vivahteikkaampaa ja pidempää. Toiset linnut ovat mestarimatkijoita, joiden repertuaariin kuuluuvat muut lintulajit ja jopa kännykät :) Se on varmaa, että yleisellä tasolla puhuttaessa, lintujen liverrys (ei karjunta) on minun korviini kaunista ja rauhoittavaa.

Olivier Messiaenia sattui eteeni netissä. Hän on kaiken tiedon lähteen mukaan valtavan kuuluisa säveltäjä ja siirtänyt linnunlaulua musiikkiin. Löysin jopa hänet itsensä kertomassa linnunlaulun rytmiikasta pianoääninäytteiden kera. Hmmm.

Aivan uskomattomia ja ihmiselle niin tuttuja piirteitä lintujen laulusta voit hymyillen lukea täältä.

Jos haluat vinkkejä lintujen ruokintaa, klikkaa tästä.