oHo - mitÄ

Alkukesän ääni. Se soi ja soi, laulaa minussa. Vaikka ei kesää vielä ole.

OoO. Rajoittunut musiikkimakuni on täysin myyty tämän äärellä.

Suttujen suttua ja kerroksia, työ ei luistanut. Mielessä oli jotakin vanhaa, jolle hain uutta muotoa ja väri vaihtui yhtä mittaa. Hankala tapaus totta vieköön. Se otti minusta väsytysvoiton, olkoon, olkoon, olkoon. Kiusankappale könötti telineellä, kun puhdistin työvälineitä. 

Ystävällinen kanssaopiskelija (jonka jokainen työ on uskomattoman tarkkaa ja upeaa jälkeä) toteaa vierelläni: "Tuo lintu tuo mieleeni sellaisen vesilasia nokkivan linnun. Tiedätkö sellaisen?" 

oHo. Tiedän minä. Tiesin heti mitä hän tarkoitti, vaikka en ollut asiaa ajatellut. Isoäitini keittiössä oli sellainen, monet kerrat varmaan olin sitä katsellut. Punainen linnun pää painui kohti lasia, nokkasi vettä ja nousi pystyyn. Eihän se täsmälleen ottaen tuolta näyttänyt, mutta kyllä kyllä. Muistin taas asian ja painelin nettiin, löytyisikö kuvaa vastaavasta? Jeps. Silti hämmästyin uudelleen. En ollut edes ajatellut tuota maalaamaani mandoliinihärpäkettä, mutta löytyihän siihenkin yhteys. Jos haluat olla kuin minä lapsena Isoäidin keittiössä ja tuijotella linnun juomista, klikkaa tästä.

 Art Journal "Isoäiti", nimetön maalaus sekatekniikalla sekä perhosena lepattava katsoja.

Ajatus aukenee vain mustavalkotellun äärestä pyrähtäneille? Eli Kyllin tätimäinen viritys.