VALO LOISTE SÄTEILY HOHDE KIMALLUS SÄDE KILLOTUS PAISTE VÄLKE LOIMU PALO TUIKE...

Jotta voi olla valoa, pitääkö olla pimeyttä? Tänään taas kysymysmerkkinä.

Teininä Italian reissulla näin pimeässä illassa minimaalisia lentäviä viivoja. Ne syttyivät, piirsivät ilmaan valoviivan ja hävisivät. Etelä-Suomen vuokramökin rantapolulla taas kyykisteltiin katsomassa paikallaan pysyviä pisteitä. Tulikärpäsiä ja kiiltomatoja. Ihmejuttuja, olisi hienoa nähdä niitä taas. Kysyin paikallisilta, olisiko täällä päin paikkaa, jossa niitä olisi. En tosin edes tiedä, vaatiiko näkeminen tietyn kesänajan, kuten esimerkiksi loppukesän elokuun pimenevät yöt? Vastaus joka tapauksessa oli: "rannikolla". Aika hakuammunnaksi menee.

Tähtitaivas: Kevät yön taivas on ollut huikea. Jotenkin tähtöset ovat tuikkineet silmissäni todella kirkkaina. Revontulia ei näillä leveyksillä juuri pääse näkemään, mutta kaipaus vihreisiin leiskoihin liekehtimässä talviyön taivaalla säilyy. Aurinko: viikon harmaan taivaan ja maiseman ankeus putkahtaa iloksi, kun aurinko pilkahtaa pitkästä aikaa esiin. Ooo. Sininen taivas! Kaupungin valot järven toisella laidalla: ai, kun kaunista! Tekisi mieli lentää kohti valopisteitä!

Olenko yöperhonen? Nehän lentävät vaikka terassin kuumentuneeseen lamppuun polttamaan itsensä. Kiiltomatokin houkuttelee koiraita puoleensa valoisalla pehvallaan. Ja syvänmerenkaloissa on niitä pimeässä hohtavia tuntosarvipäitä, jotka hankkivat ruokansa bilehilesarvilla.

Briteissä nuori jäätelötehtaan keksijä Charlie Francis fiksasi yhteen meduusan proteiinia ja jäätelöä, syntyi pimeässä hohtava jäätelö. Kuvissa näkyy hohtavia suita, ää, ei mun juttu. Bioglow kehitti pimeässä hohtavan kasvin, siinä olisi jo mullekin vähän enemmän itua.

Mieluiten olisin kuitenkin itse valosielu. Eikö tämä ole melko usein meditaation tai hengellisen mietiskelyn tavoite? Jeesus totesi olevansa maailman valo. Uskonnosta riippumatta rajakokemuksistaan kertovat puhuvat ihmeellisestä valosta, joka on kauniimpi kuin tässä ajassa näkemämme. Jotkut sanovat nähneensä valoa tunnelin päässä. Joka tapauksessa mieli suuntaa pimeässä kohti valoa. Miksi valo on niin kaunista ja kiehtovaa ihmisistä, ötöiköistä sun muista eliöistä? Mitä vastaavaa kokevat he, jotka ovat silmien havaitseman valon ulottumattomissa, näkövammaiset? Mitä kohti he tuntevat imua?

Yhtään vastausta antamatta hapuilen omaa valoa kohti keskellä tätäkin aurinkoista päivää.

BECAUSE I'M HAPPY?         ( Happy, Pharrel Williams)

Oletko nähnyt Jessican aamurutiinin vuosien takaa?  (Jessica)

Taistossa raskasta otsaa vastaan on kaikki keinot sallittuja.

Otsalohkoni painoi eilettäin noin tonnin. Tänä aamuna vuokrasin vintturin sen nostamiseen. Radio auki ja operaatio Jessikat päälle. Musiikin, aamulehden ja teen lomaan kädet heilumaan, jalka ja pehva nykien. Ja koska kuulolla ei ollut ketään, äänen avaus. "Jee, mä oon ihana, mä oon valoa!"  Silmät kiinni. Katso, vedän tästä valoviivaa sydämen kohdalta vasemmalle kyljelle, oikeaan jalkaan, ja selästä valkoiset siivet. Mä oon ihana! Usko pois, mä oon valoa. Usko. Usko.N-n-n-n- no place I'd rather be! (Rather Be, Clean Bandit)

Isompi vaihde päälle, kun lehti on luettu. Ikkunasta näkyy pomppiva mustarastas nurmikolla. Jee, mä oon hervottoman valoisa. Kädet heiluu kuin tuuliviirit. Mullakin on keltainen nokka, mä oon siipiveikko kans. Valo lentää mun sisuksista, pää pilvissä, otsa ei paina enää mitään. Päinvastoin, kun säntään autolta takaisin sisälle hakemaan aurinkolasit, mikään kohta aivolohkossa ei muista, että laitoin hälyt päälle puoli minuuttia sitten. Ei se mitään, mä olin niin keveä keittiöön juostessa, että häly ei edes tajunnut sitä ja mä ehdin stopata järjestelmän lentäessäni takaisin pihalle. Mulla on mieletön hinku liitää yli pihan joka paikkaan. Mä pystyn pelastamaan vaikka maapallon. Okei. Tarttee vähän hidastaa, ennen kuin istun ratin taa, järki käteen ja turvavyöt kiinni. Uskomatonta, minkä nousuhumalan sain aikaan pomppimalla pitkin olohuonetta, ilman mitään muuta ainetta kuin ajatukset ja liike. Eilinen totaalinen toivottomuuskytkin kääntyi lounaasta kaakkoon: pystyn mihin vaan, mulla on miljoona ideaa!

PALMUSUNNUNTAIN MIEKKAILU

Jokavuotinen virpomishistoriikki levahtaa esiin lehtien sivuilta. Tavallisesti sen aloittaa joku, joka on syvästi loukkaantunut virpomisperinteen muokkautumisesta lännen, idän ja halloweenhapatuksen sekamelskaksi. Joku tutkija ennätti myös nimetä trullien sekaantumisen virpojiin alkaneen -80-luvulla. Jaa'a. Kuulostaa kummalta, kun itse noudatin ämmi-perinnettä -60 ja -70-luvuilla. Eikä vanhempi väki valittanut asiasta, eihän me itse oltu asiaa keksitty, vaan vanhemmilta asia oli opittu. Ämmillä piti olla pajunoksien lisäksi mukana luuta ja karkkeja varten kahvipannu.

Perinne elää, tänään oven takaa kurkki vain muutama ämmin jälkeläinen. Nuoria virpojia oli kyllä iloisesti liikkeellä. Lumikki ja velho laulaa lurauttivat pitkän virpomislaulun. (Ohoh!) Teräsmies suojasi pikkusiskonsa selustaa, kun starwarsmies virpoi lasermiekalla. Lopuksi kaikki kolme ojensivat pajunoksan ilahduttaen tätiä ovella. Hilpeää. Nuorimman lapaskädessä pienet suklaamunat eivät millään meinanneet pysyä. Hiljaa tapittava nuori neiti pikku-ämminä sulatti kyllä tädin suklaasilmillään siihen kynnykselle sulaksi vahaksi. Miten tuosta voisi pahastua? En minä ainakaan, kun vielä pupu ja kissa pimputtivat myös ovikelloa. Itse asiassa mustiin pukeutuneet ja totiset nuoret olivat synkeimmän oloisia tämän päivän vierailijoista. (Ei edes vastatervehdykseni: "Kiitos, hyvää pääsiäistä ja terveyttä myös teille!" tuonut hymynhiventä kasvoille.) Iloiset lapsenmielet ja asut saavat väkisinkin hyvälle mielelle. Sehän on virpomisen tarkoitus: hyvän toivotus. Olen aivan samaa mieltä lehdessä kirjoittaneen papin kanssa: jos joku tulee ihan ovellesi sinulle hyvää terveyttä ja siunausta toivottamaan, ota se ihmeessä vastaan. Mitä väliä, missä asussa toivotus tulee ja tuo iloa harmaaseen tihkusadepäivään?