Cosmoscaruselli

En oikein vakavasti ole uskonut koskaan kuuhulluuteen. Luin vasta juttuja, tieteellisiä, siitä kuinka kosmiset asiat vaikuttavat luontoon, kasveihin, eläimiin ja ihmisiin. Ne ovat tavallisia juttuja, niitä ei pidä mitenkään ihmeellisinä. Totta kai kukka kääntyy auringonvalon suuntaan tai sulkeutuu valon vähetessä. Mikä ihme se on, ihan tavallista, loogista. Vuorovesi liittyy kuuhun ja sen vetovoimaan, siis totta kai, näinhän on opetettu. Linnut ja ilmeisesti jotkut merenelävät suunnistavat vaelluksillaan magneettikenttien mukaan. Ok. Ihmisen iho, auringonsäteily ja D-vitamiini liittyvät toisiinsa. Auringonvalo, melatoniini ja unirytmi ovat kimpassa. Tuttuja juttuja. Auringon myrskystä seuraa täällä sähkömagneettimyrsky (menikö oikein?), joka tosi rajuna iskiessään tiedetään lamauttaneen satelliitteja ja maanpinnallakin vaikuttaneen sähkölaitteisiin ja aiheuttaneen sähkökatkoja. Eihän tässä mitään uutta, paitsi että en ole koskaan ajatellut näiden olevan mysteerisiä kosmisia vaikuttajia.

Carolus Linnaeus alias Carl Linnaeus alias Carl von Linné hoksasi 1700-luvulla, että jotkut kasvit avaavat ja sulkevat kukkansa niinkin täsmällisesti, että niistä saattoi katsoa aikaa kuin kellosta. Kituvista kasveistani ei näe kellonaikaa, jotain muuta niistä varmaan näkee. Jouluvalot on tungettu komeron perille ja ikkunan takana on yhä enimmäkseen keskitummaa tai mustansinistä. Hetken kestää kevättalvikukan elämä ja sekin synkkä ja pimeä, mutta kyllä joku kasvis saisi jo tulla teekupin ja aamulehden viereen väripilkuksi kevättä esittämään.

Kosminen vauhti kohti kevättä on kai jotain älyttömän huimaa: leveimmällä maapallon kohdalla kierretään maan akselia 1670 km tunnissa, aurinkoa kierretään 107 200 km tunnissa ja aurinkokunta liikkuu/pyörii kuulemma 800 000 km per tunti. Ja lisäksi vielä lähestytään naapuri Andromedaa 470 000 km tunnissa. Ja senkin lisäksi vielä rynnitään 2 200 000 km tunnissa Suurta puoleensavetäjää kohti. Menee täysin yli ymmärryksen. Jos joku osais tuosta laskee, kuinka tsikastriljoonan kilometrin päässä se kesä yhä on, niin en halua edes tietää, on se niin kaukana, ettei megakaukoputki riitä ja eväät loppuu kesken. Eikä se (kesä) taida koskaan olla samassa kohdassa universumissa, vai onko? Siis, että kiepahdetaanko me aina 12. kesäkuuta kello 12.00 täsmälleen samaan pisteeseen koko valtavassa kosmisessa jutskassa? Ei vaikuta mahdolliselta, kun kerran kosmoksen karuselli pyörii edellä mainittuja nopeuksia, eiköhän siinä ole niin monenlaista kierrosta, että kahta kertaa ei samassa pisteessä ikinä olla? (Ja silti Otavan pisteet pysyvät Otavassa.) Ja niin ihmettelen kuinka meidän kesät yleensäkään on millään lailla samankaltaisia vuodesta toiseen. Tai yleensä mikään. Ihmeellistä.  Silmäni pyörivät kattorakenteissa tätä ihmetellessä.

Siitä vauhdista vielä; kun kerran olen niin tottunut tuohon mieLETTÖmän hirvittävään vauhtiin ja pyörintään, etten edes sitä noteeraa, niin miksi sitten yksinkertainen istahdus keinussa (saati sitten maailmapyörässä) saa kasvot muuttumaan viheriöksi? Kosminen hienosäätö?

Luin, että sellainenkin tutkimus on Manchesterin yliopistossa tehty, että koehenkilöitä kuljetettiin vajaa 50 km yliopistolta silmät sidottuina ja niin kauan kuin silmät yhä olivat peitettyinä, koehenkilöt pystyivät osoittamaan opinahjonsa suunnan aika hyvin. Kun silmälaput sai poistaa, homma menikin hankalammaksi. Robin Baker (Manchesterin yliopistolla) keksi seuraavaksi laittaa toiselle ryhmälle sauvamagneettipannan sumuttamaan maan magneettikenttiä ja toiselle ryhmälle asetettiin magnetisoituja metallipaloja pään ympärille. Magneettipäät selvisivät huonommin kuin metallipäät, kun piti osoitella, missä päin pohjoinen on.

Laurentian Yliopistossa Kanadassa huomattiin myös aivojen herkkyys magneettikenttiin, kun itse värkätyillä kentillä saatiin koehenkilöille aikaiseksi mystisiä tuntemuksia. Skotlantilaisessa sairaalassa todettiin potilaiden masennuksen lisääntyvän magneettimyrskyjen jälkeen.. Australiassa laskettiin itsemurhien lisääntyneen magneettimyrskyjen jälkeen. Samaisessa maanosassa tutkittiin myös kuuta ja itsemurhia: naiset myrkyttivät itseään uuden kuun aikaan, kun taas miehet täysikuulla. Synkkää luettavaa ja saa ajattelemaan taas kosmisia tekijöitä. Olisiko niin, että olemme unohtaneet teknologian kehittyessä sen osan itsestämme, joka mielletään nyt pikemmin taikauskoksi ja taruiksi? Pikainen maalaisteoria asiasta tuumaa, että voi olla, että kaikki ei olekaan tarua. Karmean kehno suunnistusvaistoni tarvinnee magnetisoidun hiuspannan magneettikenttien vahvistajaksi, koska ilman niitä käännyn vasemmalle kauppakeskuksen harvemmin käytetyltä ovelta, kun olisi pitänyt tarpoa oikealle. Mutta silti, silti kaipaan näkeväni taivaalla magneettimyrskyn loimuavan ilmentymän, revontulet ja aina nähdessäni kuun yötaivaalla, katseeni sitä hamuilee. Suokaatte se minulle anteeksi (että kaipaan vaarallista sähkömagneettimyrskyä ja synkkyyteen vetävää kuumolluskaa kauniille yötaivaalle). En vain ole itse huomannut, että voisin niistä valahtaa mielensyövereihin? No hitsi, nyt muuten huomasin, että mystiikkaa täynnähän ne aina ovat minulle olleet.

Jos haluat kokea helposti ja pikaisesti todella mystisen skaalan elämästä, mitä ympärillämme on kaikkialla ja koko ajan, klikkaa tästä.