Epävire – synonyymi: huono sointinen, ottaa korvaan

Mikähän vireeni on nyt epä? Kummallisia painostavia uneksumisia pukkaa ja yö oli kuin palapeli, jossa on 1000 palaa koottavana. Jossain vaiheessa totesin, että mahtaa kelloradio soida ihan justiinsa, kun tusina kertaa olen herännyt sätkimään peittoa pois ja vetämään takaisin. Katsoin kelloa, 2.50. Sen jälkeen en viitsinyt vaivautua yöpöydän suuntaan, puoli tuntia varmaan olisi jokaisesta edellisestä katsomisesta.  Olen hirmuisen tyytyväinen, että nukahdin sen miljoona kertaa viime yönä, siis joka kerta sen jälkeen, kun poksahdin hereille. Illalla nimittäin totesin alakerrassa tavallista aikaisemmin, että silmät eivät pysy auki, ei millään ja kömmin yläkerran pilkkopimeään makuuhuoneeseen vaakatasoon. Poks. Ei nukuttanut enää.

 Vähän sama juttu, kun istun sängylleni tyynyihin nojaten ja tarkoituksena on sammuttaa normivilkas hereillä olevan ajattelu syvään sisäiseen rauhaan, jota lähinnä meditaatioksi voisi kutsua. Krrrrrrrrrhhhh… pää notkahtaa sivulle ja väen vängällä olen syöksyä unien maailmaan. No, olkoon sitten, annan luvan, nukutaan vähän: valutan itseni vaakatasoon. Poks, olen hereillä.

Tai kun olen istunut sängyssä lukemassa kirjaa ja silmissä alkaa kirjaimet vilistä, lasken kirjan sängyn viereen, napsautan laiskasti valon pois, kierrän kehoni peiton alle suloiseen kippuraan…  Ja hops, hereillä ollaan! Mikä ihmeen vaakatason kytkin sisuksissa luuraa, sellainen nurinperin kääntynyt? Jos istun, en pysy hereillä, jos makaan, en saa unta? Täysin sama ilmiö kuin viime talven tunneilla, joka ikisenä taidehistorian päivänä varustin itseni Cola- ja vesipullolla, piirustuspaperilla ja -vehkeillä, jotta pystyin kuuntelemaan päivän luennot valvetilassa. Kun keräsin hiljakseen kamat laukkuun viisi minuuttia ennen taukoa, tajunta oli sumeta historian havinassa kaksi minuuttia myöhemmin. Aikuisten oikeasti.  Ja juu, ei ole kyse uniapneasta, vaikka oireissa mainitaankin ”Vaikeus pysyä hereillä yksitoikkoisissa tilanteissa”. Kuinka yksitoikkoista on maata hiljaa pimeässä? Sen verran, että rupeaa miettimään, miksi korvissa kuuluu sekä tasainen sirinä, että pumppaava shhh-shhh? Aikani etsittyäni sydämen sykettä, jota ei tuntunut rinnassa, kaulalla eikä ranteessa, totesin sydämeni pysähtyneen. Apua. Suunnilleen viidennellä yrittämällä ranne sykkii vaimeasti täsmälleen samassa tahdissa korvien suhinan kanssa. Kuulen siis veren kohinan suonessa. Vau. Kuulenko mitään muuta sisäistä elimellistä tms. asiaa? Heiluttelen varpaita, ei kuulu mitään, eikä sormistakaan. Kallistan päätäni sivulle. Hirmuinen nitinä ja napsahtelu.  Juu, niskani pitää ääntä, mutta minä en nuku. Epävire ei ota korvaan, mutta vähän aivoon kyllä. Taidan kirjoittaa herra Synonyymille lisäyksen nettiin.

Tiedäthän sen vaiheen lapsen kehityksessä, kun lasta yritetään jallittaa sanomalla: ”Ethän vain laita noita housuja jalkaan, ethän?”, kun kehotus ”Laitahan nuo housut jalkaan” saisi aikaan reaktion: ”ENKÄ LAITA!” Olen tullut siihen tulokseen, että kehossani on taantuma esihistorialliseen aikakauteeni. Kehoni ei tahdo mennä nukkumaan silloin, kun mieli tahtoo ja päinvastoin.

Vilkaisin äkkiä MML:n sivuilta ”Tahdon, en tahdo” (ei siis keskustella nyt avioliittolaista, vaikka asian voisi pohtia siltäkin kantilta) -artikkelia. Sivulla todetaan, että tahtomista – lapsen− täytyy harjoitella, että kun varttuneena on aika tehdä isoja päätöksiä/valintoja, ei säikähdä ratkaisujensa vastuuta. [Sitruuna tuumii mietteliäänä] Aika nappiin meni, olen taantunut tuossa asiassa totaalisesti, entinen ”tiedän, että haluan tämän, en tuota”-tyyppi on häipynyt sivuovesta vähin äänin, kun masentava ”voi ei, en haluaisi tätä, mutta se taitaa silti osua minulle, anteeksi, saanko mennä verhon taakse seisomaan?” -torvi koputtaa olkaani. Mutta että henkilökohtaisen evoluutioni saatossa surkistunut tahto-minäni olisi asettunut vaakatasokytkimenä unenselättäjäksi, ei sentään?

 Voisiko joku keksiä minulle automaattisängyn, joka vireystason mukaan surisee istumasta vaakaan ja takaisin? Ja viilentää ja lämmittää patjaa kehonlämmön mukaan, ettei olisi tarvetta sätkiä peiton kanssa niin tiuhaan? Mutta en silti investoi sellaiseen, kun sänkysysteemi olisi kuitenkin liian kallis, enkä ole varma onko se meno-erällisesti kuitenkaan tarpeeksi tärkeää, vaikka uneni ovat tuhannen silppuna. Tahdon, mutta en tahdo maksaa siitä.

Onneksi apua tarjoaa tuuletin ja kaikenlaista muuta selitystä kuukletin. Etsin selitystä, mutta ensin olisi löydettävä jähmeästä päästäni oikea sana epävireiseen... tuota... rytmiin…käyrään…? Ahaa, biorytmiä etsin. No niin. Äkkiähän se selvisi, kaikki käyräni ovat tällä hetkellä netin mukaan miinuksella. Ei mitään hätää, sanoo nettibiorytminlaatija: ”Parempi löysätä, katsoa tellua, lukea kirjaa tai pelata tietokoneella, vaikka sinuun kyllästynyt kumppani jäkättäisikin (näin siellä luki).” Öö, Rouva Sitruuna on nyt vähän hämmentynyt, mahtaisiko tietokonepelien alkeidenopettelu luistaa nyt yhtään?