PALMUSUNNUNTAIN MIEKKAILU

Jokavuotinen virpomishistoriikki levahtaa esiin lehtien sivuilta. Tavallisesti sen aloittaa joku, joka on syvästi loukkaantunut virpomisperinteen muokkautumisesta lännen, idän ja halloweenhapatuksen sekamelskaksi. Joku tutkija ennätti myös nimetä trullien sekaantumisen virpojiin alkaneen -80-luvulla. Jaa'a. Kuulostaa kummalta, kun itse noudatin ämmi-perinnettä -60 ja -70-luvuilla. Eikä vanhempi väki valittanut asiasta, eihän me itse oltu asiaa keksitty, vaan vanhemmilta asia oli opittu. Ämmillä piti olla pajunoksien lisäksi mukana luuta ja karkkeja varten kahvipannu.

Perinne elää, tänään oven takaa kurkki vain muutama ämmin jälkeläinen. Nuoria virpojia oli kyllä iloisesti liikkeellä. Lumikki ja velho laulaa lurauttivat pitkän virpomislaulun. (Ohoh!) Teräsmies suojasi pikkusiskonsa selustaa, kun starwarsmies virpoi lasermiekalla. Lopuksi kaikki kolme ojensivat pajunoksan ilahduttaen tätiä ovella. Hilpeää. Nuorimman lapaskädessä pienet suklaamunat eivät millään meinanneet pysyä. Hiljaa tapittava nuori neiti pikku-ämminä sulatti kyllä tädin suklaasilmillään siihen kynnykselle sulaksi vahaksi. Miten tuosta voisi pahastua? En minä ainakaan, kun vielä pupu ja kissa pimputtivat myös ovikelloa. Itse asiassa mustiin pukeutuneet ja totiset nuoret olivat synkeimmän oloisia tämän päivän vierailijoista. (Ei edes vastatervehdykseni: "Kiitos, hyvää pääsiäistä ja terveyttä myös teille!" tuonut hymynhiventä kasvoille.) Iloiset lapsenmielet ja asut saavat väkisinkin hyvälle mielelle. Sehän on virpomisen tarkoitus: hyvän toivotus. Olen aivan samaa mieltä lehdessä kirjoittaneen papin kanssa: jos joku tulee ihan ovellesi sinulle hyvää terveyttä ja siunausta toivottamaan, ota se ihmeessä vastaan. Mitä väliä, missä asussa toivotus tulee ja tuo iloa harmaaseen tihkusadepäivään?